EpiPen-adrenaliinikynän pistäminen

Ensiapuohjeet
EpiPen-adrenaliiniautoinjektorista pidetään kiinni keskeltä, ettei pistos tule omaan käteen.

Anafylaksia on hengenvaarallinen reaktio! Reaktion taustalla voi olla vakava allergia esimerkiksi ruoka-aineelle, ampiaisenpistokselle tai lääkkeelle.

Näin tunnistat anafylaksian

Anafylaktisen reaktion oireet voivat vaihdella. Usein autettava voi alussa tuntea kutinaa kurkussa. Toisinaan nieleminen vaikeutuu ja tuntuu kuin kieli täyttäisi suun. Limakalvot rupeavat turpoamaan ja ulospäin tämä saattaa näkyä voimakkaana turvotuksena huulissa tai silmäluomissa.

Anafylatinen reaktio voi aiheuttaa näkyvää turvotusta limakalvoissa.

Kasvojen, kaulan ja rintakehän alue voi muuttua punakaksi ja tämä nokkosrokko voi "leimahdella" eli vaihtaa paikkaa. Limakalvojen turpoamisen vuoksi hengitys vaikeutuu!

Autettava saattaa kantaa anafylaksiarannetta, esimerkiksi tällaista. Nämä voivat olla eri värisiä ja eri materiaalista.

Anafylaksiaranneke voi olla esimerkiksi tällainen silikoniranneke. Väri voi vaihdella.

Toimi näin anafylaksiassa

Mikäli autettavalle tulee anafylaksian oireita, on tärkeää toimia nopeasti. Selvitä onko hänellä adrenaliiniautoinjektori. Yleensä puhutaan puhekielessä adrenaliinipiikistä. Kyseessä on laite, jossa on valmis kerta-annos adrenaliinia ja jonka kuka tahansa pystyy pistämään ilman koulutusta.

Markkinoilla on kahden valmistajan adrenaliiniautoinjektorit: EpiPen ja Jext. Molemmissa valmisteissa on yhtä paljon adrenaliinia ja ne toimivat samalla tavalla.

Pistä lääke ensin

Kyseessä on henkeäuhkaava tilanne, jossa tule myös soittaa hätäkeskukseen. Pistä kuitenkin lääke ensin. Jos paikalla on useampi, pyydä toki toista soittamaan hätänumeroon 112 samantien.

Etsi autettavan adrenaliinipiikki

Adrenaliini voi löytyä autettavan esimerkiksi taskusta tai laukusta, tai työpaikalla pukukaapista tai työpöydän laatikosta. Onkin tärkeää, että työkaverit ja tuttavat saavat jo etukäteen tiedon missä adrenaliinipiikkiä säilytetään, jotta oikeassa tilanteessa on helppo löytää tämä hengenpelastava lääke.

Auta henkilö alas

Anafylaksiassa verisuonet laajentuvat. Tämän seurauksena verenpaine laskee ja voi jopa romahtaa.

Auta autettava alas istumaan. Puoli-istuva asento eli taaksepäin nojaava asento on yleensä hengitysvaikealle potilaalle hyvä asento. Tarvittaessa voit auttaa hänet makuulle, jos verenpaineen lasku on raju.

Poista adrenaliiniautoinjektori kotelosta

Adrenaliinipiikki on kotelossa, jonka saat helposti avattua. Ota adrenaliinipiikki esille ja ojenna se autettavalle. Mikäli hän ei itse pysty sitä pistämään, pistä se hänen puolestaan. Autettavan kaikki energia voi mennä hengittämiseen tai kyseessä voi olla jo voipunut henkilö tai lapsi, joka ei itse voi pistää lääkettä.

Poista sokka toisesta päästä

Sokka löytyy laitteen toisesta päästä. Adrenaliiniautoinjektorissa on teksti, joka osoittaa kummassa päässä sokka on ja kummasta päästä neula tulee esille.

EpiPen-merkissä sokka on sininen ("blue to the sky"-muistisääntö) ja Jext-merkissä sokka on keltainen. Sokka ja neula ovat aina vastakkaisissa päädyissä.

Kun sokka on poistettu, on laite valmis pistettäväksi.

Etsi oikea pistopaikka

Adrenaliini pistetään isoon lihakseen. Sen voi pistää vaatteiden läpi, joten pistoksen voi antaa julkisessa paikassa ilman vaatteiden poistamista.

Hyvä paikka on reisilihas. Voit mielessäsi jakaa autettavan reiden kahdella viivalla (pysty- ja vaakaviivalla) neljään lohkoon. Pistopaikka löytyy ylimmästä ja uloimmasta lohkosta.

Adrenaliinipistoksen pistopaikka

Varmista ennen pistämistä, että autettavalla ei ole taskussa esimerkiksi puhelinta tai lompakkoa. Siirrä tarvittaessa välineet pois tieltä tai anna pistos toiseen reiteen.

Lyö adrenaliinipiikki vaatteiden läpi

Pidä adrenaliiniautoinjektoria tukevasti kädessäsi noin vaaksan verran (n. 10-20 cm) autettavan reidestä. Kun sokka on poistettu ja adrenaliinikynä painetaan reittä vasten, laukeaa mekanismi automaattisti.

Neula tulee vastakkaisesta päädystä: EpiPenissä oranssi ("orange to the thigh"-muistisääntö) ja Jextissä musta pää. Paina adrenaliinikynä 90 asteen kulmassa reittä vasten. Kuulet naksahduksen, kun mekanismi laukeaa. Silloin neula työntyy esille ja sen kautta työntyy adrenaliininestettä reisilihakseen, josta verenkierto vie adrenaliinin eteenpäin.

Pidä adrenaliinikynää tukevasti painettuna ja laske kymmeneen (10). Tänä päivänä EpiPenin aika on laskettu peräti kolmeen (3) sekuntiin, kun Jext edelleen vaatii kymmenen (10) sekunnin painelun. Adrenaliinikynässä on kuitenkin kerta-annos eikä pidempi painelu voi aiheuttaa yliannostusta. Voit siis pitää adrenaliinikynän paikallaan kymmenen sekuntia riippumatta kumpi valmiste on kyseessä.

Poista adrenaliinikynä ja hiero pistopaikkaa

Kun annos on annettu, poista adrenaliinikynän vetämällä se pois reidestä. Molemmissa merkeissä suoja tulee neulan päälle automaattisesti eli riskiä neulapistostapaturmalle ei ole.

Hiero pistokohtaa hetken aikaa, noin 10 sekunnin ajan. Näin lääkeaine ei pääse tihkkumaan ulos pistokohdasta ja verenkierto lisääntyy tehostaen adrenaliinin imeytymistä.

Soita 112, ellei joku jo soittanut

Adrenaliini-lääkeaine alkaa vaikuttamaan nopeasti ja sen vaikutus kestää noin 5-20 minuuttia. Huomaa, että kun lääkeaineen vaikutus heikkenee, hengenvaaralliset oireet voivat palautua - jopa voimakkaimpina kuin hetki sitten. Soita aina hätänumeroon 112, jos edes epäilet, että joku on saanut anafylaktisen reaktion.

Pistä tarvittaessa toinen adrenaliinikynä

Lääkäri kirjoittaa aina reseptin kahdesta adrenaliinikynästä.

Mikäli oireet palautuvat ennen ambulanssin tuloa, voit pistää toisen adrenaliinikynän. Ei ole väliä pistätkö tämän samaan vai toiseen reiteen.

Molempia on siis hyvä kantaa mukanaan, mutta todellisuudessa autettavalla on monesti vain toinen adrenaliinikynistä mukana ja toinen on kotona.

Ensiapukurssillamme pääset harjoittelemaan adrenaliiniautoinjektorin pistämistä. Tämä on meillä mukana bonusaiheena jo lyhyilläkin hätäensiapukurssilla.

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Nopea yhteydenotto

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko varata kurssin? Lähetä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Ollaan yhteydessä